Viimeiset viikot

Taas kerran tämä postaus tulee vähän jäljessä. Nyt ollaan jo pari viikkoa sitten palattu Suomeen takaisin ja tän ja viime postauksen välissä on ehtiny tapahtua aika paljon :D.

Makoa

Pääsimme vierailemaan saksalaisen eläinlääkärin luona Makoa farmilla(Kilimanjaro Animal C.R.E.W.) Hinta reissulle oli joku 80 euroa per nenä, mutta omasta mielestäni se oli kyllä sen arvoista. Paikka oli täynä eläimiä, joita oli kaltoinkohdeltu tai yritetty metsästää. Mun sydän oli niin turta vierailun jälkeen. Olisin niin halunnut jäädä auttamaan sinne ja kohottaa paikan ilmetta ja eläinten oloja, jos mulla vaan olis rahaa. Eläimistä pidetään kyllä hyvää huolta yms. mutta kyllä alue pientä kohennusta olisi tarvinnut.

Aamusta lähdettiin tutustumaan pikkuisiin apinoihin. Ensimmäinen ei ollut ihan ystävällisimmästä päästä, koska se kuvitteli olevansa kaikkien äiti ja oltiin sille tunkeilijoita, eikä me oltais sen mielestä saatu mennä lähelle muita. Se repi mua hupparista tosi lujaa ja yllätyin, kuinka paljon voimaa niin pienellä otuksella voi olla. Sen jälkeen vähän arastelin muiden apinoiden kanssa, mutta muutaman tunnin jälkeen pelko oli poissa, vaikka Moo apina tykkäsi mua kovasti purra! Hahha!

Seurattiin useampi tunti apinoiden elämää ja heidän ihmisjohtajaansa. Oli kyllä sydäntä lämmittävää nähdä, kuinka ne olivatkaan ottaneet tästä ihmisestä itselleen johtajan ja turvan. Moo apina kovasti tykkäs olla ihmisten kanssa ja kiipeili meidän olkapäille ja syliin ja olis kovasti halunnut varastaa kuitin mun kännykän kuoren taskusta. Kun en antanu ni kiukkus, kuin pieni lapsi. Maiju oli aluksi vähän varautunut, mutta kyllä ehti rentoutua loppua kohden apinoiden seurassa, koska tajus, että ne ei tee pahaa. Ennen lounasta patikoitiin vielä käymään lepakkoluolalla. Siellä oli todela isoja lepakoita ja paikan haju oli sen mukainen. Ne piti pientä kirkumista koko ajan ja yö aikaan paikka on kyllä lepakko kammoiselle ihan painajainen. Kun lähdettiin kiipeämään pois, niin puusta metrin päähän meistä tippui maailman Kymmenen myrkyllisimmän käärmeen joukkoon kuuluva vihreä mamba.

Olinkin juuri ehtinyt miettiä, että pitäiskö laittaa huppari päälle, kun täällä viidakossa samoillaan.

 

 

Meille tarjottiin lounas ja lounaan jälkeen jatkettiin kiertelyä. Nähtiin monenlaisia afrikkalaisia eläimiä ja lintuja mitä meillä on Suomessakin, mutta ovat vahingoittuneet niin, etteivät enää pääse lentämään takas kotiin. Sihteeri lintu oli hupaisa tuttavuus ja oli mukava saada seurata miten se metsästää käärmettä. Nähtiin eläinten ruokinta ja sitten näin sydäntä särkevän iloisen saksanpaimenkoiran,joka oli halvaantunut lantiosta alaspäin. Saksalaiset hoitajat vei sitä sisälle niin, että lantion kohdalle laittoivat liinan. Koira alkoi pissaamaan kun pääsi liikkeelle ja mun sydän oli ihan rikki. Kun käytiin hakemassa lihaa muille eläimille niin mun oli pakko tervehtiä tuota ihmisrakasta koiraa. Se raahautu heti ovea kohti, kun tultiin sisälle ja mä silitin ja annoin suukkoja ja puhuin sille. En tiedä onko oikein pitää koira hengissä, kun se ei pääse toteuttamaan luontaisia viettejään, mutta kuulin, että se saa pyörätuolin ja se ehkä hieman helpotti, että koira ehkä pääsee itse liikkumaan pihalla. Tuntu tosi pahalta, että se koira joutuu olemaan siellä sisällä tunteja ihan yksin, että kukaan kiinnittää sen suurempaa huomiota. Se koira tarvis niin paljon rakkautta ja seuraa. Pihassa meitä iloisesti tervehti myös toinen narttu koira. Mä en meinannut kestää ollenkaan, kun nää tarinat on niin surullisia koirien kohdalla täällä. Ihmiset täällä ajattelee, ettei eläimeen satu. Ne tekee mitä kauheimpia asioita näille eläimille. Potkii kilpikonnia, kuin ne olis jalkapalloja, tappaa pöllöjä, koska uskoo, että ne tuo pahaa onnea, silpoo koiria vaan, koska ne ei jaksa niitä ja ajaa niiden päälle tahallaan. Kasvattaa apinoita laatikoissa missä niiden raajat jää ihan liian vajaa kasvuisiksi ja häntä kasvaa kippuraan, eikä ne pääse toteuttaan luontasia asioitaan, kuten puissa hyppelyä ja kiipeilyä. Täälä huomaa olevansa todellakin kehitysmaassa, melkein jokaisen asian kohdalla.

 

 

Tuo reissu eläinten luona oli raskas ja ihana ja surullinen, mutta kasvatti mua kyllä. Kyllä mä aloin itkemään, kun oltiin lähdössä ja tuo eläinlääkäri yritti mua lohduttaa kovasti ja kertoo, että tällasta tää täällä on ja sille ei voi oikein mitään. Mutta vaikka tää on kehitysmaa niin kyllä ihmsten pitäis tajuta, että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti. Mutta täällä kaikilla on arvojärjestys. Miehet lyö naista, nainen lasta, lapsi eläintä, eikä sille voi mitään.

Raun päiväkodin joulujuhla

Tuona perjantaina meidän ei pitänyt mennä töihin kampaamoon, vaan päästiin auttamaan Raun päiväkodin joulujuhlaan. Oli ihana nähdä iloiset lapset, jotka lähti kaikkiin leikkeihin heti mukaan ja opettivat meille uusia leikkejä. Siellä ne afrikkalaiset lapset lauleskeli meille suomeksi kaikkia lasten lauluja ja se on niin sydäntä lämmittävää, miten koko sydämestään ne laulaa ja leikkii. Leikin jälkeen lasten sukulaiset tulivat ja lapset saivat afrikkalaista juhlaruokaa, pilauta ja ruokabanaania, vesimelonia ja kaalisalaattia. Me annettiin lapsille limsat ja ne oli niin onneessaan niiden pullojen kanssa. Mekin syötiin pilauta ja kaalisalaattia. Se kuulotettu kaali oli kyllä hyvää ja pilau on yksi ainoita ruokia mitä täällä syön melkein innolla. Ruoan jälkeen porukalla leikitettiin lapsia ja lapset sai käydä maalaamassa käden jäljet kankaalle muistoksi tuosta joulujuhlasta. Sitten alkoihin kaikkien lasten lempikohta, lahjojen jako. Kummit olivat lähettäneet kummilapsilleen lahjoja ja ne joilla ei ollut vielä kummia,saivat TVL:ltä lahjat. Lapset eivät kumminkaan avanneet paketteja vaan veivät ne vanhemmilleen. Pelottaa, että ne ei saa pitää omia lahjojaan vaan niiden äidit vie ja pitää ne itsellään. Täällä kun tuntuu, että kaikki on hieman itsekkäitä ja pienempiä syrjitään.

Loppupäivästä jaettiin lahjoituksena saatuja vaatteita, perheen äidille. Vaatepussit sisälsi vaatteita lapsille ja äidille.

Oltiin myös kerätty perheille sankoihin ruokatarpeita, maissia, papuja, sokeria, öljyä, saippuaa jne. Päivä oli raskas, mutta antoisa. Ihana auttaa ja olla iloksi.

Hot springs

Oltiin Minnan kanssa molemmat odotettu ihan alusta asti, että milloin me mennään hot springseille eli kuumille lähteille. Oltiin nähty jo aiemmin kuvia siitä paikasta ja odotettiin innolla sinne pääsyä.

Lähdettiin maanantai aamuna kahdeksan aikoihin kohti hot springsejä viiden muun ihmisen kanssa. Matka sinne oli vain noin 45km mutta ajomatka kesti n. 1,5h, koska tie sinne oli todella huonokuntoinen ja paikka paikoin sitä ei edes voi sanoa tieksi. Ajettiin siinä todella karussa maisemassa kun yhtäkkiä käännyttiin ja saavuttiin niin erilaiseen ympäristöön. Paikka oli todella upea, melkein kun oltaisiin tultu keskelle sademetsää. Mentiin melkein heti uimaan. Vesi oli todella sinistä, mutta se ei ollut niin lämmintä kun olisi voinut kuvitella muttei se kylmääkään ollut! Uitiin paljon ja sukelleltiin vedessä uimalasien ja snorkkeleiden kanssa. Yritettiin etsiä kilpikonnia vedestä, muttei löydetty yhtäkään. Minna innostui myös hyppimään paljon liaanilla mikä oli laitettu yhden puun oksaan. Välillä kävimme ottamassa aurinkoa ja syömässä meidän lunch boxit johon kuului leipää, kananmunaa, kanaa yms. Lähdettiin takaisin talolle päin neljän aikoihin väsyneinä, mutta onnellisina päivästä. Tällaiset päivät muistuttaa aina kuinka upea paikka tää oikeasti on ja antaa aina vähän piristystä tänne.

 

 

Työpaikka

Vaihdettiin kahdeksi viimeiseksi viikoksi meidän työpaikkaa, että jos saataisiin uudessa paikassa tehtyä enemmän kuin vanhassa.
Tämä meidän uusi paikka oli ihan eri luokkaa kuin se vanha. Siellä leikataan suurimmaksi osaksi miesten hiuksia ja myös värjätään, mutta välillä käy muutama naisasiakaskin. Leikkaussaksina käytetään ihan kunnon saksia ja muutenkin käytetään paljon enemmän nykyaikaisempia välineitä, esimerkiksi käytetään kappoja eikä vain pyyhkeitä asiakkaan suojaamiseen.

Päästiin sielä tekemään kyllä tekemään enemmän kuin vanhassa paikassa. Leikattiin ja värjätiin muutamien asiakkaiden hiuksia. Välillä oli sielläkin päiviä jolloin me istuimme vain suurimmaksi osaksi ja välissä pesty muutamat hiukset, mutta se kuuluu tänne.

Parturin omistaja leikkaa itse vain länsimaalaisia asiakkaita, joten me ei olla päästy paikallisille tekemään muuta kuin pesuja ja seuraamaan muiden työntekijöiden työskentelyä.
Päivät tuolla uudessa paikassa meni paljon nopeammin kuin edellisessä, kun jotain pystyi edes tekemään.

SIM lahjoitti meille täältä Suomesst joitain työvälineitä, shampoita ja hoitoaineita, joita sitten saimme viedä lahjoitettavaksi kampaamoihin. Täällä oltiin todella iloisia lahjoituksista.

Viimeinen viikko meni kyllä tosi nopeesti. Ostettiin viimeiset tuliaiset ja nautittiin vaan viimeisistä päivistä. Mä en oikein missään välissä tajunnu, että kohta me oikeesti lähetään.

Viimeisenä päivänä käytiin vikaa kertaa keskustassa ja ottamassa viimeisen kerran aurinkoa altaalla ennen Suomeen lähtöä. En sillon vieläkään tajunnu kunnolla et me lähetään kun pakattiin meijän tavaroita, oli vaan semmonen fiilis et kyl me tänne palataan vielä.

Kun hyvästeltiin talolla vielä olevat ihmiset ja lähettiin ajamaan autolla ulos meijän talon porteista ja ajettiin meidän kotikatua niin silloin sen tajusi et me ei tulla enään koskaan tänne ja tää oli nyt tässä.

 

Me päästiin lentokentällä aika nopeesti ja helposti kaikista turvatarkastuksista läpi ilman mitään ongelmia ja sit vaan odotettiin lentokoneen lähtöä. Meijän lento oli tällä kertaa pari tuntia pidempi kuin viimeksi kun kierrettiin Dar es Salaamin kautta. Saatiin molemmat nukuttua melkein koko lennon ajan, joten tämä lento meni paljon nopeammin kuin se edellinen.

 

 

Nyt ollaan oltu jo muutama viikko Suomessa ja nyt on jo vähän tottunut tähän kylmyyteen ja pimeyteen. Kyl se sillon ekana päivänä tuntu tosi oudolta kun kello ei ollu vielä edes neljää ja oli jo pimee!:D

Kaikki Suomessa on nyt kysynyt melkein heti, että millasta oli ja oliko kivaa. On jotenkin tosi vaikea vastata kellekkään kun toi kokemus oli semmonen mitä kukaan ei voi tajuta vaikka miten selittäisi. Oli rankempia aikoja kun olisi halunnut lähtee vaan kotiin ja mietti et miks on lähteny sinne mut sitten oli myös paljon niitä hyviä hetkiä millon nautti sielä olosta todella paljon. En kadu mun lähtöö ollenkaan, oli se kyllä semmonen kokemus mitä ei voi muulloin saada!

-Maiju & Minna