Noniin vihdoin pääsen koneelle kirjottamaan vähän fiiliksiä
täältä Tansaniasta.'
Alotan ihan linja-auto asemalta Suomesta. Jännittynyt olo
oli ja kyllä itku herkässä kun sanoi heipat omalle miehelle. Meidän
opettajallekkin kävi samoin. Tunteet oli pinnassa.
Linkkamatka tuntui tosi lyhyeltä ja oltiinkin jo
lentokentällä. Kaikki on mulle niin outoa, kun en o ikinä
lentänyt/matkustellut. Menin vain Maijun ja Leenan perässä pitkin lentokenttää
ja ihmettelin asioita.
7:00 sitten kone lähti nousuun kohti Amsterdamia. Kyllä
jännitti nousu mutta se maisema oli ensimmäistä kertaa lentävälle niin huikea,
että en malttanut nukkua koko lennon aikana. Onse maailma vaan niin kaunis.
Amsterdamissa meinattiin innostua katselemaan kauppoja niin
että melkein unohdettiin mennä koneeseen. Mutta päästiin koneeseen ja sit
lähtikin pitempi lento kohti Kilimanjaron lentokenttää.
KML on kyllä hyvä lentoyhtiö. Kallis, mutta meistä
huolehditaan. Oli tyynyt ja peitot ja kuulokkeet. Katselin matkalla monta hyvää
elokuvaa ja yritin nukkua, mutta ei vaan saanut unta kuin pikku torkkuja. Leena
ja Maiju saivat vähän paremmin unta, mutta itse sinnittelin hereillä n. 40
tuntia putkeen. Loppu lennosta oli pahempaa turbulenssia ja ihan säikähdin ja
mahassa pyörähti, mutta muuten meni lennot todella rauhallisesti ja hyvin.
Lentokoneesta, kun astui pihalle niin lämmin trooppinen
seinä iski vastaan. Meinasi hieman olla tukala olo villasukissa ja
nahkasaappaissa ja toppatakkia kannoin kainalossa.
Hiki virtas viisumi jonossa ja jouduimme vielä täyttämään
ylimääräisiä lappuja ja olimme viimeisiä kentällä ja työntekijät näytti vähän
hermostuneilta. Mekin oltiin jo ihan pinna kireällä ja meinas usko loppua.
Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin ja päästiin läpi ja saatiin matkalaukut ja Ray
odottelikin meitä lentokentän ulkopuolella. Leena luuli kadottaneensa passin ja
meinasi paniikki iskeä, mutta olikin laittanut sen parempaan talteen itse.
Täällä yleensä antaa tippiä auttajille ja huomasin, että
ihmiset on ahneita ja huijaa. Eräs sanoi että saako lisää että antaa muillekkin
ja minähän tyhmänä rehellisenä suomalaisena annoin muutaman setelin lisää mutta
hän pistikin ne taskuunsa. Kaikki olivat käsi ojossa ja meinas iskeä paniikki
ett nää vie mun kaikki rahat.
Ray lähti kuskaamaan meitä kohti Tanzania Volunteersin
taloa. Matkalla ei oikein nähty mitään kun oli aivan pilkko pimeää. Liikenne on
täällä toispuoleinen, kuin Suomessa ja pimeällä pidetään pitkiä päällä hyvin
monesti ja se on todella inhottavaa. Tuntuu muutenkin, että ajetaan päin toisia
kun ajetaan ns. väärää puolta tietä.
Koko matkan mielessä pyöri vähän, että miks mä lähdin tähän?
Miksen mä ole kotona omassa sängyssä? Oli tosi haikea ja hieman surullinen
fiilis.
Täällä hajut on niin erilaista, kuin Suomessa. Täällä
poltetaan roskia joka paikassa ja haju on sen mukainen. Heinäsirkkojen äänet on
myös tosi voimakkaat.
Ensimmäinen yö olikin ihan kamala, kun heinäsirkat siritti
ja koirat huusi todella inhottavasti. En tiedä mitä ulkona tapahtuu mutta
kuulosti samalta kun koiraa kidutettais tai sitä sattuu todella paljon.
Ajatuksissa oli koko ajan, että on jäänyt auton alle tai joku hakkaa tai
kivittää sitä. Ensimmäisen yön nukuinkin aika huonosti ja heräilin koirien
ääniin vähän väliä.
Aamulla ei saanut nukuttua pitkään, kun aamun aikaisest
töihin lähtijät tulivat keskustelemaan oven alle ja ei siinä enää sen jälkeen
unta saa.
Täälä ei tarvitse pitää herätyskelloa kyllä päällä, sillä
muiden äänet herättää helposti ja itse kyllä herää automaattisesti jo ajoissa.
Aamulla oli hieman parempi fiilis, silti vähän ahdistunut
olo, mutta eipä muu auta kun reipastua ja asennoitua päivän talon säännöt ja
swahilin kielen orientaatioon.
Meille on täällä kolme päivää orientaatioita ja swahilin
kielen opiskelua.
Meitä nauratti kauheesti, kun luimme Rayn kanssa sanoja ja
ne kuulosti niin hassulta.
Kyllä tuntui, että eihän tästä tule yhtään mitään, mutta
pikkuhiljaa alkaa olla toivoa, että kyllä me sittenkin pian jotain osataan ja
muistetaan.
Tärkeimpinä kumminkin perus tervehdykset : ”Mambo! (hei!
Mitä kuuluu?) ja vastaus siihen ”Poa” (hyvää kuuluu), sekä melkein samaa
tarkoittavat ”vipi” ja ”safi”.
Täällä käytetään melkein aina samoja kysymyksiä ja
vastauksia pareina. On hassua, että kun sanot vipi niin vastaus on yleensä aina
safi tai mambo! Niin vastaus on Poa. Nämä on helppo oppia toisin kuin kellon
ajat tai kolme tuolia tai kaksi puuta. Täällä on kielessä sääntöjä mitä on
todella vaikea oppia ulkoa. Eikä näin pienessä ajassa voikaan oppia, joten
turha ottaa siitä stressiä.
Toisena päivänä päästiin kaupunkiin ja daladala (pakettiauto
TÄYNNÄ väkeä) oli kyllä aikamoinen kokemus. Kaupungin meno oli vilkasta ja piti
varoa autoja koko ajan. Ray käveli edellä ja kipiteltiin perässä sen näköisinä
kuin peurat ajovaloissa. Kävellessä pitää koko ajan katsoa jalkoihin, ettei
kompastu tai lyö jalkohaan johonkin tai ei tallaa kenenkään tavaroiden päälle.
Myyjiä oli joka kadulla ja kalakuja oli aika pelottava. Tosi kapea kuja missä
ihmiset myi kuivattuja sardiineja ja jotain muita kaloja. Kierrettiin kaupunkia
ympäri ja päästiin vaihtamaan rahaa. Täällä raha on niin hassu ja setelit on
jotain 10 000 seteleitä. Niitä sai aikamoisen pinkan ja meidän ohjaaja nauro et
oho. Maijulla ja meillä loksahti myös leuat kun Maiju nosti rahaa automaatista
ja sieltä pukkasi ulos monen sentin pinkka.
Eipä sitä yleensä tuu nostettua 200 000 edestä rahaa.
Itseltä meni heti 121 000 shillinkiä, kun päästiin
shoppailemaan ja nuo luvut tuntui todella suurilta. Kaupan hintataso oli samaa
kuin Suomessa. Täältä löytyy halvempia, mutta käytiin tuossa samassa paikassa,
missä rahaa saa vaihdettua, ettei tarvitse kävellä enempää kaupungin
sekamelskassa. Miten siellä uskaltaa ilman opasta kävellä?!?!
Pakko kumminkin opetella tai töissä käyminen on
vaikeaa. Kaduilla ihmiset kauppasi
tavaroita ja Leena saikin yhdestä kauppiaasta oikein maanvaivan. Yritti myydä
rannekkeita ja ei luovuttanut millään
vaikka Leena hoki no thank you, i don't buy anything. Ei se kuunnellut yhtään
vaan sitkeesti perässä pitkän matkan.
Kun päästiin kotiin niin olo oli kyllä helpottunut. Kun ei
tiedä miten pitää käyttäytyä tai ei osaa vielä vastata ihmisille takaisin niin
se stressaa paljon. Mutta talossa kaikki on sopeutuneet tähän elämään ja
kulttuuriin helposti, joten uskon, että kyllä mekin kun vaan nyt vähän
totutellaan. Ensi viikolla alkaa työ, niin kyllä sitten rupeaa enemmän käymään
kaupungilla ja uskaltautuu kulkemaan ilman opasta daladaloilla.
Kolmas päivä on ollutkin vaan swahilin kieltä ja opeteltiin
kellon aikoja. Täällä on aika tosi hassu. Kun meillä on kello 12 aamulla niin
se on täällä kello 6 tai vaihtoehtoisesti jos kello on kolme päivällä niin se
on täällä 9 päivällä. Ei ymmärrä miksi
se on niin. Se on käänteinen versio meidän kellosta. Alkoi jo myös lukusanat
onnistua ja vähän muistaa miten tervehditään ja vastataan mihinkin kysymykseen
tai tervehdykseen.
Kaupassa ollan käyty ja on vaikea osata miettiä, kuinka
paljon euroissa on nuo shillinki summat. Tuntuu että rahaa on kun roskaa ja
sitä vaan tuhlaa, kun noita seteleitä on paljon!
Käytiin ostamassa jäsenyydet hotellille missä on kuntosali
ja uima- allas. Käytiin sielä ottamassa aurinkoa ja uimassa. Oli tosi mukava
käydä viileässä vedessä, kun aurinko porottaa suoraan yläpuolelta kuumasti
siihen asti kunnes tulee pimeää.
Olo oli uimisen jälkeen raikas ja oli ihan mukava kävellä
matka kotiin.
Hotellille mennessä vastaan tuli pari koululaista ja ne oli
niin suloisia ja herttaisia. Ne tervehtivät iloisesti ja halus koskettaa meidän
käsiä. Moni lapsista täällä osaa puhua englantia ja vielä aika selkeästi. Se on
yllättänyt monta kertaa.
Pyykinpesu on täällä myös aika alkeellista, eli kaikki
pestään käsin. Se on aika erilaista tällaiselle joka on tottunut tökkäämään
pyykit vaan koneeseen ja pistämään päälle.
Perjantaina pääsemme kiertämään päiväkoteja ja näkemään
lapsia mitä olen odottanut alusta lähtien. Viedään lapsille lahjoitus tavaraa
ja pääsemme varmasti leikkimään heidän kanssaan.
Viikonloppuna on tiedossa SAFARIII! Ollaan ootettu sitä
kyllä todella paljon. Päästään vihdoin näkemään eläimiä ja ympäristöä. Kirjotellaan safari reissusta sitten
viikonlopun jälkeen, jos vaan täällä netti toimii. Sähköt katkeaa tiettynä
aikana ja generaattori huutaa yöt että täällä on sähköä. Välillä
generaattorikin simahtaa ja ollaan kokonaan ilman sähköä. Oon oppinut yöt
pitämään korvalappuja ja kuuntelemaan swahilinkielistä
radioo, etten kuule sirkkoja ja koirien huutoa. Ei oo kyllä ollut enää
uniongelmia vaan yöt nukun hyvin ja toivottavasti jatkossakin, aamut on niin
aikaisia.
Ruoka täällä on aika kasvis painotteista ja riisiä paljon.
Kaikki ruoat ovat yleensä olleet maittavia, mutta kanapizza sisälsi luun ja se
että mulla on ennalta jo kanapelko niin ei auttanut kyllä asiaa.
Tähän mennessä ollaan ehditty syödä riisiä ja
kasviskastiketta, tortillan tyylistä lättyä mihin laitettiin sisälle jotain avokado sörsseliä
ja se oli ihan hyvää. Erikoinen oli french fries omelet eli kanamunalätty missä
oli ranskalaisia. Oltiin kaikki vähän ennakkoluuloisia, että apua mitä tää on,
mutta kyllä oli ihan hyvää. Voi tehdä kotonakin!
Riisiä ja kanaa kiinalaiseen tapaan oli myös hyvää, kun
lisäsi ketsuppia joukkoon.
Torstain ruoka oli kaikkien inhokki. Peruna tonnikala
salaatti. Kaikki ottivat pienet annokset lautaselle ja vain harva sai syötyä.
Ei ollut kyllä yhtään mitään lähellekään Suomen perunasalaattia tai tonnikalasalaattia.
Itse en siis maistanut, mutta kukaan ei sitä kehunut tai innolla syönyt.
Aamupalat on ollu ihan hyviä ja hedelmät on plussaa.
Tuoreita hedelmiä on joka ruoalla ja aamupaloilla tarjolla. Yleensä vesimelonia
ja mangoa.
Aamupalaksi on ollut ihan mysliä ja vihanneksia, puuroa,
kanamunalättyjä ja hedelmiä sekä kaikkien lempparia paahtoleipää. Kahvi on myös
ihan hyvää täällä vaikka en kauhea kahvin ystävä olekaan. Täällä ei käytetä
keitintä eli kahvi on tuota nopeasti liukenevaa.
Maha ei vielä ole mennyt kauhean sekaisin tai mitään
muutenkaan pahaa tapahtunut. Pitää vain pitää sormet ristissä, ettei sairastu
ennen viikonlopun safarireissua, ettei kokemus kärsi. Täällä talolla on moni
sairastellut ja toivon ettei omalle kohdalle osuis.”koputtaa puuta”.
Toivottavasti tässä tuli kaikki oleellinen tältä ajalta mitä
täällä on ehtinyt olemaan ja kokemaan, että siellä kotona saatte informaatioo
kattavasti mitä täällä tapahtuu.
Minna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti